RAIMO STENVALL JA MORRIS

Huhtikuun 15. päivä 1959 Raimo Stenvall aloitti Morris kuorma-autolla ajohommat Munkkiniemen hätäaputyömaalla. 50 vuotta myöhemmin yhtiö omistaa yli 30 vetoautoa sekä yli 70 perävaunua! Perustajajäsenet Kirsti ja Raimo ovat edelleen mukana operatiivisessa toiminnassa, mikä kertoo todellisesta elämäntyöstä.

ALKU

historia 47

Pääkaupunkiseudulla oli alkuaikoina useita erilaisia tiehankkeita ja rakennustyömaita, joten pian tuli tarve toiselle autolle. Hankittiin myös etukuormaaja, jolla Raimo teki parhaina päivinä yli 100 kuormaa.

historia 55Vuonna 62 valmistui omakotitalo Väinö-papan maille, minkä yhteyteen tehtiin iso autotalli rasvamonttuineen. Talli mahdollisti rasvaukset, öljynvaihdot sekä erilaiset remontit omissa tiloissa. -60 luvun alussa autot lisääntyivät ja kuormatilat kasvoivat. Näillä eväillä pärjättiin maanajossa.

historia 52Uusien henkilöautojen kuljetus myyntiliikkeisiin aloitettiin Voimavaunun toimeksiannosta. Tähän mennessä ne oli toimitettu ajamalla. Niinpä Raimo osti rekanveturin ja autojenkuljetukseen rakennetun puoliperävaunun. Ensimmäinen ajokeikka suuntasi Pohjanmaalle. Seitsemän kappaletta uusia Morris Minejä pääsi perille Alavus, Seinäjoki, Vaasa -ajamattomina.

Paluumatkalla Jalasjärven Unionilla erikoiseen perävaunuun liittyen tuli kommentti: ”Mihin moinen silta on menossa?” Tällöin yrityksen iskulause kuului: ”Morris matkaa mukavasti”. Tämä slogan muuttui muutaman vuoden päästä seuraavaan, nykyistä muistuttavaan: Kaikkea se Raimo kuljettaa, kaappikellosta kattopalkkiin.

historia 48historia 70

Maansiirron, sekä vilja- ja apulantakuljetuksien lisäksi ajettiin Dunlopin renkaita ja Asea Skandian sähkötarvikkeita. Seuraavaksi hankittiin tarvittavaa kalustoa Raken, Elannon, Valmetin ja Sinebrychoffin ajoon.

historia 58historia 45Päästiin -70 luvulle ja automäärä oli kasvanut yli kymmeneen. Asiakaskunta laajeni entisestään ja ajettiin Rautakauppa Renlundin ja Hankkijan ajoja. Vanajan valmistuksen loputtua, ostettiin Volvoja ja Mersuja.

Raimon tallissa rakennettiin todennäköisesti Suomen ensimmäinen yhdistelmä kahdeksalle henkilöautolle. 70-luvun alussa aloitettiin ulkomaanliikenne. Aluksi ajettiin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan josta laajeni Hollantiin, Saksaan ja Ranskaan vuosina -73 ja -74. Venäjän arojen kautta käytiin Turkin maanjäristysalueella.

historia 71historia 57Kippirekkaan kytkettiin dolly, näin saatiin täysperävaunuyhdistelmä, jolla kulki hiekat sekä viljat ja sokerijuurikkaat. Tiedonkulkua parantamaan saatiin vuonna -73 markkinoille tulleet käsivälitteiset autopuhelimet, ARPit. Hinta oli huikeat 3 500 mk, mikä oli puolet silloisesta henkilöauton hinnasta.

 

 

 

historia 53

Vuonna 73 löytyi tontti Fallbackantien varrelta ja -75 valmistui uuden hallin ensimmäinen osa. Vuonna 74 tuli ensimmäinen ilmajousitettu umpirekka ”harvalla” telillä. Tällä haettiin ensimmäiset tietokoneet Postille Ranskasta ja myöhemmin se siirtyi palvelemaan Finn-Expressin Norjan liikenteeseen.

Autoja oli tuohon aikaan 18 kpl ja talosta löytyi myös Tuusulan ensimmäinen hinausauto, nelivetoinen Mersu.

 

 

historia 40historia 61

Muuttolaatikkovuokraus ja isot muutot aloitettiin 70-luvulla, tehtiin mm. tietokonefirma DataSaabin muutto. -70 luvun lopussa ajettiin kaikenlaista. Hinurissa oli hydrauliset vinssit, joten sillä siirrettiin työmaanostureita ympäri Suomea, jäämerelle asti. Wärtsilästä vietiin satoja kuormia erilaisia koneita kaikkialle Suomen tehtaisiin.

Maailmalla oli öljykriisi ja merkkejä taantumasta. Euroopan liikenteen lisäksi seuraavana oli vuorossa Lähi-Itä, Irak.

historia 59

Vuonna -77 oli kuljettajien lakko, joka kesti kuusi pitkää viikkoa. Silloin tarvittiin ajohommiin kaikki kynnelle kykenevät sukulaiset ja tuttavat, naisia unohtamatta. Siitä selvittiin ja asiakkaat olivat tyytyväisinä. Ajettiin myös naapuritontilla sijaitsevien tehtaiden vuorivillaa ja ontelolaattoja. -70 luvun lopussa aloitettiin kotimaan irtoperäliikenne. Irakin liikenne kasvoi, parhaimmillaan ajettiin viidellä rekalla Lähi-Itään.

Tultiin kovaa vauhtia -80 luvulle. Tiedonkulku helpottui pääkaupunkiseudulla, kun Ula-puhelimien kantavuus kehittyi. Sen jälkeen tuli käyttöön NMT-puhelimet, mitkä maksoivat huikeat 15 000 – 20 000 mk. Irakin ajot loppuivat sodan syttymisen vuoksi vuonna 80.

 

historia 66historia 49

Liiketoiminta ja asiakaskunta oli kasvanut ja vakiintunut. Yhteistyö Vehon kanssa tiivistyi. Autolavettien kyydissä kulki Vehon myynti- ja näyttelyautot läpi Suomen. Rekat vaihtuivat Mersuihin niiden luotettavuuden ja toimivuuden ansiosta. Gyprocin ja villan ajo Savoon kasvoi vuonna 81 niin paljon, että oli investoitava kahteen täysperään. Nilsiästä tuotiin paluukuormina kvartsihiekkaa Tuusulan villatehtaalle.

Vuonna 82 myytiin R.Stenvall Oy ja sen 8 autoa. Näin kalustomäärä putosi tilapäisesti 21 autoon.

historia 72historia 42Aloitettiin teräksen ajo. Kuljetuksiin hankittiin ensimmäinen neliakselinen Mersu Hiab-nosturilla, sekä rautarekka. Vuonna 85 myytiin hinausauto ja kolme Norjan liikenteen yhdistelmää.

Vuodet -85-90 oli erikoista aikaa, kun kuljetusalan rinnalla yrityksessä tehtiin rakennustöitä työllisyyden täydentämiseksi. Tuona aikana valmistui neljään eri kohteeseen kaikkiaan 20 huoneistoa.

historia 54historia 50Kauppaa piti tehdä kysynnän ja tarjonnan mukaan. Välillä ostettiin kalustoa, välillä myytiin. Seuraavaksi oli vuorossa koksin ajo Iisalmeen Suomivalimon toimesta. Tähän työhön hankittiin kippaava täysperävaunuyhdistelmä, joka kulki nimellä ”Musta”.

Yhtiöllä oli Mercedes-Benz matkailu-auto, jota oli mahdollista myös vuokrata.

Vuonna -86 alkoi Raimon vanhojen autojen harrastus, kun löytyi ikätoveri Chevrolet kuormuri vm-37.

Siirryttiin -90 luvulle ja Suomessa alkoi lama. Koko maa seisahtui ja lähes kaikki vakioajot loppuivat. Kilpailu oli kovaa ja moni yritys meni nurin.  Onneksi nouseva mahtimaa Venäjä antoi mahdollisuuden. Sotilaskyliä rakennettiin, joten tavaraa kulki. Venäjälle ajettiin myös autoja sekä merikontteja.

historia 46historia 69Euroopan liikenne alkoi kiihtyä vuonna -93, jolloin hankittiin ensimmäinen lämpötilasäädelty puoliperävaunu. Uudenmaan Sairaalapesulan pyykin ajo alkoi kahdella autolla. Loppuvuodesta -93 aloitettiin suoralla autolla ajo Tanskaan. Suomesta vietiin pääasiassa metsäteollisuuden tuotteita ja takaisin päin tuotiin useimmiten IBM:n tietokoneita. Keväällä -94 auton asemapaikaksi tuli Kööpenhamina ja reitiksi Kööpenhamina – Tukholma.

 

historia 41historia 68

Välillä oli aika luopua kalustosta, joten myytiin Pienkuljetus Oy ja sen mukana neljä autoa. Rauta-, putki- ja merikonttikuljetukset käynnistyi Merihuollon kanssa. Venäjän kuljetukset kasvoivat kovaa vauhtia. Etenkin konttikuljetukset lisääntyivät, joten oli aika hankkia lisää perävaunuja.

 

historia 62

Vuonna -97 Kuljetusliike R. Stenvall Ky palkittiin vuoden uusmaalaisena yrityksenä.

historia 39Kotimaan autokauppa hiipui olemattomiin. Tästä syystä perustettiin yhteistyöyritys Uudenmaan Autokyyti Oy, johon kuului Pihlapuro Hangosta, Sohkanen Vantaalta, Johansson Keminmaalta ja Stenvall Tuusulasta. Näin ajettiin kaikki Vehon Suomen ja Pietarin kuljetukset.

Vuonna -98 rupla romahti ja Venäjän liikennöinti loppui. Samoin loppui Tanskan ajo. Kotimaan merikonttiliikenne kasvoi vahvasti. Näin ostettiin ensimmäinen Hammar-sideloader, sekä lisää konttiperävaunuja.

 

 

historia 63historia 38Siirryttiin 2000 luvulle.

Vuonna 2001 tehtiin sopimus Nokia Networksin kanssa 3G esittelykiertueen järjestämisestä. Tähän tehtävään ostettiin 2 näyttelyrekkaa Saksasta, jotka sisustettiin tilaajan vaatimusten mukaisesti. Kiertue kulki yli kahden vuoden aikana ristiin rastiin läpi Euroopan, jopa Israeliin saakka. Vuonna 2002 autolavetit myytiin, kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Näin päättyi autojenkuljetuskausi, jota kesti 38 vuotta. Muutettiin kaksi isoa kirjastotaloa, Tuusulan kunnan ja Keravan kaupungin. Tavaramäärä vaati 1700 muuttolaatikkoa.

Konttiliikenne jatkoi hurjaa kasvua. Yhteistyö laajeni huolintaliikkeiden ja varustamoiden kanssa. historia 37Konttikuljetuksissa on syntynyt pitkiä asiakassuhteita yksittäisten yritysten kanssa, josta on saatu kiitosta tähän päivään asti. Polttoaineen hinta kohosi vuonna 2005 hurjiin lukemiin, ja osaltaan myös sen vuoksi kannattamattomaksi tullut ulkomaan liikennöinti lopetettiin. Suomen ja Etelä-Euroopan välisessä vakituisessa liikenteessä omia frigo-yhdistelmiä oli enimmillään neljä.

 

 

historia 51

Samaan aikaan valmistui uusi halli vanhan hallin viereen Fallbackantien varteen. Näin toteutui Raimon pitkäaikainen haave -automuseo.

historia 67historia 64Teräksen ajo hiipui ja satsattiin voimakkaasti konttiliikenteeseen. Ostettiin konttiperävaunuja mm. lyhyitä alustoja.

Pian toisen sideloaderin jälkeen hankittiin kolmas. Joten sideloadereita on nykyään kolme ja kaluston kokonaismäärä ylitti vuonna 2008 sata yksikköä.

 

 

Lokakuussa 2008 alkoi Suomessa näkyä merkkejä Yhdysvaltojen finanssikriisin vaikutuksista. Suomen tuonti- ja vientiliikenne supistui merkittävästi kevään 2009 aikana. Ensimmäisen kerran yrityksen historiassa YT-neuvottelut tuli aiheelliseksi. Syykin oli selvä, 33 autosta 10 oli seisontavakuutuksessa kannattavan työn puuttuessa. 

historia 56

Tästä huolimatta 18.4.2009 juhlittiin RS-halleilla kuljetusliikkeen 50-vuotista taivalta. Juhlapuheessa Raimo ilmoitti siirtyvänsä aktiiviseksi hallituksen puheenjohtajaksi ja siirsi näin vastuuta tyttärilleen. Kati Stenvall-Jauhiainen nimettiin yrityksen toimitusjohtajaksi ja Kristina Lindfors varatoimitusjohtajaksi. Hallituksen jäseniksi nimitettiin myös tyttäret Jaana Stenvall-Uutela ja Susanna Stenvall-Kivimäki.

Katse eteenpäin!

Yritys

AVOIMET TYÖPAIKAT

Ilmoitamme täällä avoimista työpaikoista ja kesätyöpaikoista.

ROUTE4 KALUSTONHALLINTA -JÄRJESTELMÄ

logo abax

  • ajoneuvon reaaliaikainen seuranta
  • paikannin mahdollistaa turvallisen ja luotettavan kuljetustavan
  • jälkiraportointi ajoneuvosta vuosien takaa
  • lisätietoja www.abax.fi

Polttoainelisä

Ilmoitamme täällä avoimista työpaikoista ja kesätyöpaikoista.

polttoainelisa

Otimme vuoden 2011 alussa käyttöön polttoainelisän.